Oli harvinaisen kaunis ja lämmin aamu, ollaanhan nyt jo syyskuun loppupuolella. Lämpötila kohosi 17 asteeseen jo aamupäivän aikana, ja aurinko loisti kultaisena puiden lomasta maalaten maisemaa. Syksyn aistii ilmassa, vaikka lehdet eivät ole juurikaan kellastuneet.
Lähdimme liikkeelle Mainiokoti Ilonkaaresta ja suuntasimme metsäisen polun läpi. Juteltavaa riitti ja naurultakaan ei vältytty. Pääsimme lopulta perille kohteeseemme Tohloppijärven rantaan. Omat ja maailman murheet tuntuu unohtuvan, kun katselee aaltojen hidasta liikehdintää.
Matkatessamme takaisin Ilonkaareen emme pitäneet turhaa kiirettä, ja miksipäs sitä tällaisellä ilmalla kiirehtisi. Kysyin seurassani olleelta Ossilta lähtisikö tämä uudestaan ulkoilemaan ensi viikolla, johon hän vastasi: "Aina valmiina kuin partiopoika!"
...Taas meitä hieman nauratti.